Terveisiä Spring Riverin valtiattarelta!

Meikäläinen on takaisin Spring Riveriltä ja hyvin elossa! Vedettiin Jolyonin kanssa koko setti läpi aivan ammattimaisesti, ei ns. ryssitty kertaakaan koko matkalla. Samaa ei voinut sanoa kovinkaan monesta kanssasoutajasta, vaan kanootteja meni nurin kuin Nokian tehtaita. Juomapulloja, sipsipusseja ja sandaaleja lipui ohi solkenaan kun laupiaina ihmisinä pysähdyimme auttamaan huonotuurisempia yksilöitä. Aurinko paisto sen verran hyvin, että suojautumisesta huolimatta selkä on kuin Puolan lippu ja reiden näyttää siltä, kuin olis pahakin allerginen reaktio käynnissä. Yöt nukuttiin teltassa, mikä oli muuten ihan kiva mutta sadan metrin päästä junat rynkytti ohi noin tunnin välein. Noo en loukkaantunu...

Viikonloppu oli onnistunut monella tapaa: meillä oli tosi hauskoja tyyppejä mukana, ja joidenkin kanssa käytiin jopa ihan hyviä keskusteluja tavanomaisen jutustelun lisäksi. Ja porukkahan on keskimäärin primaaristi hyvin välitöntä, ylävitoset lentää ja halaamisriski on korkealla. Joo, onhan nää nuorempia ja sen huomaa monesta jutusta, mutta ero ei kuitenkaan ole niin valtava kuin voisi kuvitella. Enkä minäkään varmaan aina vaikuta ihan niin vanhalta kuin todellisuudessa olen. Ja pakko vielä jatkaa tästä aiheesta sen verran, että on ihanaa olla näin vanha! Jos olisin lähtenyt vaihtoon ykkösvuoden jälkeen niin olisin varmaan ollut ihan pyörällä päästä. Vanhana ihmisenä tietää jo, mistä tykkää, mikä ei toimi ja milloin on hyvä aika lähteä bileistä.

Viimeisen parin päivän aikana olen kaivannut Suomesta monia asioita: ihmisiä, omaa kotia, mökkiä, julkista liikennettä, pyörää ja ennen kaikkea aikuisuutta eli yksityisyyttä ja vapautta tehdä mitä huvittaa. Mulla tulee olemaan vaikeuksia sopeutua siihen, että täällä on porukkaa vahtimassa meikäläisen touhuja, ja että yksityisyydestä ei oikein voi vakavalla naamalla puhua. Olen kyllä ihan tyytyväinen siihen, että edessä on paljon haasteita, koska nyt ollaan sillä alueella, jossa on mahdollisuus kasvaa johonkin suuntaan ja oppia itsestään ja muista. En ole jakanut huonetta kenenkään kanssa varmaan 17 vuoteen (paitsi Ääsjoella vietetyt 2-4 viikon jaksot, terkut Idalle, Eevalle ja H-K:lle <3!), viisi vuotta olen asunut omillani. Ja nyt mulla on Resident Advisor, joka on mua kolme vuotta nuorempi, suloinen tyttö, jonka tehtävä on mm. tarvittaessa ratkoa mun ja Trilbyn erimielisyydet... Iskä oli sitä mieltä, ettei ikinä pystyis tämmöseen, ja välillä meikääkin meinaa hirvittää, mutta todellakin aion pystyä tähän ja vieläpä nauttia tästä uudesta järjestelystä! Sonkajärveä tulee kuitenkin olemaan ikävä, vaikka puitteet oli siellä alkeellisemmat ja kavereita paljon vähemmän (mutta he oli sitäkin ihanampia, erityisterveiset Lauralle). Tässä muutamia tunnelmakuvia Sonkasta:

Ryijyni.

Pesukoneeni.

Mutta nättiä oli!

Sonkis puolilta öin kesäkuussa.

Huonetoveristani Trilbystä en ookaan paljo tarinoinu mutta hänhän on loistava! Varmasti kypsimmästä päästä näitä fukseja, rauhallinen ja erittäin fiksu. Hänen kanssaan voi keskustella, ja olla mukavasti turpakii jos siltä tuntuu (ja usein tuntuu, koska muuten saa suu vaahdossa kertoilla samat asiat itsestään keskimäärin 15 kertaa päivässä). Hän myös hommasi meikälle pyörän, heillä oli kotona ylimääräinen, niin vanhempansa toivat sen tänne. Tämä on niitä asioita amerikkalaisuudessa, joita ihailen suunnattomasti. Trilbyn kanssaan ollaan hengattu paljon, sitten tietty vaihtariporukan kanssa varmaan eniten, mutta myös jenkkien kanssa tulee vietettyä paljon aikaa. Tutustuminen on ollut sen verran tehokasta, että minne tahansa meneekin, niin melkein aina on joku tervehtimässä nimeltä ja kysymässä kuulumisia. Eli voi sanoa hyvästit rauhallisille aamupaloille omassa rauhassa, jollei halua vaikuttaa tylyltä. Eli kuten rivien väleistä voi lukea, niin sosiaalinen ekshaustio uhkaa.

Huomenna alkavat oppitunnit, mitä odotan kyllä innolla, niin kuin koulun alkua yleensäkin, koska olen todellisuudessa innokas koululainen, vaikka aina silloin tällöin vinisenkin aamuherätyksistä, työmääristä ja noin ylipäätään kaikesta, millä voi saada huomiota ja sääliä osakseen. Tänään pitäisi kuitenkin jaksaa vielä mennä kiskomaan hyytelöshotteja kera kanoottiporukan, mikä on hienosti linjassa huomisen klo 7 alkavan koulupäivän kanssa. Kaattelaan...

Loppuun vielä ikivihreä kappale rakasteun artistin unohtumattomasti tulkitsemana. Erityisesti ajassa 2:15 tulkinnan koskettavuus on vavisuttavaa. Tätä kuuntelen, kun haluan päästä nopeasti suomalisuuden ja erityisesti savolaisuuden ytimeen. Palataan taas!