Meikä saapu eilen Helsinkiin. Taas! Olin täällä viikko sitten hakemassa viisumia. Yhdysvaltojen viisumin hankkiminenhan on helppoa ja mukavaa, niin kuin kaikki asiaan perehtyneet tietävät. Ei tarvita kuin tusinan verran erilaisia dokumentteja, puhtoinen rikosrekisteri ja hieman pelisilmää. Viimeistä lähinnä siinä, ettei paljasta sukunsa ter**ristikytköksiä ja tulevia prostituutiosuunnitelmiaan hakemusta täyttäessä. Kun kaikki nämä ovat kunnossa, saa varata ajan erilliseen "haastatteluun", eli tulla itse omakätisesti tuomaan kyseiset dokumentit pääkaupungin konsulaattiin.
Oma haastatteluaikani oli viime maanantaina klo 10:15:00. Kuten ajasta voi päätellä niin kyseessä ei ollut mikään "tuut sit joskus kympin maissa tuomaan ne paperit" vaan oli painotettu, että se on extremely important painaa sitä konsulaatin summeria just tuolla punaisella sekunnilla, muuten se on soronoo! Olin saapunut Helsinkiin jo edellisenä iltana ja aamulla herännyt virkeänä hyvissä ajoin. Siinä sitten lähtiessä tarkastelin ehkä 156. kerran, että on sitten kuitit ja lomakkeet ojennuksessa ja vimosen päälle. Noo huomasin sitten, että nuo passikuvathan oli jääneet matkasta (kateelliset varastanu?). Se ei siinä vaiheessa huolestuttanut kovinkaan kouraisevasti, koska netissä täytettävään hakemukseen oli jo pitänyt liittää kuva. Ilmiömäisenä tekniikkavelhona olin ylittänyt itseni ja saanut nappaistua puhelimellani kuvan, jossa näytin viinaanmenevältä goottitytöltä, ja ladattua sen hakemukseen. Se vaan ei varsinaisesti täyttänyt mitään virallisia kriteereitä, joten olin kuitenkin hankkinut myös standardit täyttävät kuvat.
Kävellessäni konsulaatille tulin askel askeleelta varmemmaksi siitä, että jo sen lataamani kuvan perusteella konsulilla olisi valtuudet evätä minulta maahan pääsy mahdollisesti loppuelämäksi. Kuin taikaiskusta eteenki ilmestyi passikuvaliike. Tiedusteluni perusteella passikuvien saaminen kestäisi 7-8 minuuttia, joten antauduin taas kameralle. Kuvien perusteella ei ole mikään ihme, että kaikki potilaat aina päivittelivät ikääni, ainoat seikat, jolla erotun 12-vuotiaasta väestöstä ovat silmäpussit ja otsaryppyjen määrä. Tuosta oivalluksesta maksoi mieluusti 20 euroa. Tämän jälkeen olin tietenkin niin myöhässä, että jouduin rynnistämään lähimpään taksiin. Onneksi sellainen löytyi läheltä. Hyppäsin kuljettajan viereen ja dramaattisesti huohottaen pyysin päästä Kaisaniemenkatu kolmeen. Kuskin "Mitä?" tuli sen verran epäuskoisen järkyttyneesti, että hetken epäilin jo pyytäneeni häntä luovuttamaan puolet maksastaan. Toiston jälkeen hän suostui kyyditsemään minut, ja tasan tuona hetkenä painoin summeria.
Kaiken tämän jälkeen pääsin kuin pääsinkiin konsulaattiin, jossa minut otti vastaan kolme vartijapukuista naista, jotka pitivät huolen, etten vahingossakaan vienyt vaarallisennäköistä rannekelloani haastatteluun. Itse konsuli virkeä veikko ja loppu hoituikin kuin itsestään. Ja niin, tietenkään niitä kuvia ei lopulta tarvittu. Kun sain viime perjantaina postissa viisumini, jossa tuijottaa vienosti hymyilevä goottityttö, niin tunsin, että tämä oli kuitenkin kaiken vaivan arvoista.
Kuulemisiin taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti