Syksy on omenan parasta aikaa

Hyvät ystävät, olen palannut nykyaikaan! Pieni ystäväni on jälleen syntynyt uudelleen. Intialainen luottokännykkätohtorini diagnosoi välittömästi, että näyttö on taas p*skana. Pitkäänhän siinä hyvin menikin. Eipä siinä muuta kuin uutta näyttöä kehiin, koska rahaa on... Puhelimen arvo nousee kuin ohjus.

Tällä kertaa en tehnyt sitä aloittelijan virhettä, että olisin luottanut kaverin ajankäyttöarvioon. Kävinkin sitten samoilla lämpimillä kävin poistamassa läheisestä Walmartista tällaisen iPadin, jolla nyt naputtelen teille näitä mietteitäni. Ihan hyvä vehjehän tämä on, mutta jotenkin harmittaa, koska ehdin jo hekumoida ajatuksella, että luovun kokonaan tietokoneesta ja siihen verrattavista aparaateista. Näin jälkikäteen analysoituna ehkä eniten hävettää se ajatusprosessi, mikä johti hankintapäätökseen: Kävin mielessäni läpi koneettomuuden plussat (vähemmän päätöntä heilumista netissä, pienempi ärsyketulva, keskittyminen nykyhetkeen, näennäisestä tekniikkariippumattomuudesta seuraava ylemmyydentunto) ja miinukset (ei paikkaa tallentaa kuvia, mikroluokassa istuminen pitkän päälle rasittavaa, räpläisin kuitenkin puhelinta, näennäisestä tekniikkariippumattomuudesta seuraava ylemmyydentunto). Mutta mikä lopulta kallisti vaa'an hankinnan puolelle: YouTube-videot! Niitä ei voi katsoa mikroluokassa tai no voi mutta ilman ääniä. Eikö ole hienoa, että juuri tämä oli se pisara, joka katkaisi kamelin selän? Varsinkin kun videot, joita katson on tasoltaan tällaisia:

...ja  tällaisia:


On ihminen ihmeellinen. Omena pettää kahdesti viikon sisällä niin eikun uutta hakemaan. Mutta joo, kivempihan se on tässä mukavalle sohvalla kirjoitella kuin stressinkatkuisessa mikroluokassa loisteputkien paahteessa. Siitä puheenollen, täytyy vielä jakaa uusin saavutukseni tietotekniikan saralla. Muistatteko kun kerroin psykologian katsausartikkelista, jota väsäsin tuntikausia, ennen kuin koneeni pillastui? Noh, juuri samaisessa luokassa aloitin homman alusta, vähän harmitti mutta ei se valittamalla parane. Kirjoittelin siinä sitten ihan hyvässä flowssa ja kolmen tunnin jälkeen katsoin parhaaksi pitää taukoa ja tärkeänä tallensin tuotokseni muistitikulleni. Kun palasin aikomuksenani jatkaa työskentelyä, huomasin ilokseni taas ylittäneeni itseni. Olin jotenkin saanut tallennettua varsinaisen tekstin ja lähdeluettelon sijaan ainoastaan lähdeluettelon kaksi kertaa eri nimillä! Onnistuin siinä, missä luultavasti kukaan ihminen ennen minua ei ole onnistunut. Siis miten näin lahjakasta ihmistä ei ole jo kaapattu joihinkin it-alan avaintehtäviin?! Lienee vain ajan kysymys.

Noo, vähän meinasin olla suuttunut, kun aloin kolmatta kertaa vääntämään samaa settiä, mutta koska olen karaistunut vastaavissa tilanteissa aiemmin, päädyin ottamaan kyseisen vastoinkäymisen lahjana maailmankaukkeudelta ja hyödyntää sen spirituaalisena harjoituksena. Muistelin myös lämmöllä mm. erästä viimekeväistä esitelmän tekoa, kun sunnuntai-iltana kuudelta aloitin maanantaiseminaariesitelmän teon, ja puoliyhdeksältä tallensin valmiin työni jonnekin bittiavaruuteen, josta en sitä ikinä saanut siirrettyä muistitikulle. Ja eikun aloittamaan koko setti alusta. Tulos oli tietenkin loistava, EKG-nauhat aivan väärissä paikoissa, pokkana esittelin mm. aberroituneen flimmerin ST-nousuinfarktina, aika monelle meni läpi. Ehkä ei ois kannattanu ylenkatsoa sitä tietotekniikan peruskurssia... Vielä kerkeää senkin kokea. Mutta ei tänään, sillä nyt kutsuvat toisenlaiset haasteet. Mukavaa keskiviikkoa, palataan taas!