Viikonloput varsinkin tuntuu hurahtavan ohi noin puolessa tunnissa. Jalkeenpain on aina yhta vaikea muistaa, mita sita tuli tehtya. Talla kertaa mieleenpalauttaminen on helppoa, ei tarvitse kuin katsoa peiliin ja laskea mustelmat, joita on kivasti siunaantunut erityisesti kaulan ja rintakehan alueelle. Niista voisi paatella, etta olisin hankkinut nuoren ja hyvinkin kiihkean rakastajan. Nain ei kuitenkaan ole, vaan kyseisest jaljet ovat seurausta lauantaisesta varikuulasodasta. Hirveen hyva kysymys tietysti, mita hemmettia meikalainen teki siella, kun pahoinvoin jo pelkan maastopuvun nakemisesta. Luulen, etta suostuin mukaan koska kyseista tapahtumaa mainostavassa julisteessa "Paintballing!" oli kirjoitettu iloisin varein Comic Sans -fontilla, mika riitti harhauttamaan meikalaisen ajatuksenjuoksun.
Yhdysvallat ei olisi Yhdysvallat, jos varikuulasotaan voisi vain marssia kevytmielisesti. Ensin taytyi tayttaa kolme kaavaketta, joilla vapautti koulun ja palveluntuottajan kaikesta vastuusta. Ne on aina yhta leppoisaa luettavaa ("I fully understand that this Activity can lead to various injuries, paralysis, or death..."). Ihmettelen, etta ne ei pane tayttamaan samanlaista kaavaketta joka kerta kun kaydaan koulun autolla jossain, kuoleman ja halvaantumisen riski liikenteessa kasittaakseni on viela suurempi kuin varikuularadalla.
Mutta matkaan paastiin. Se vahan harmitti, etta mukaan ei sitten kuitenkaan saanut ottaa omaa puukkoa, tama oli saantojen vastaista. Mukana minun, Laran ja Noemien lisaksi kymmenisen muuta jannua. Kukaan heista ei vaikuttanut taydelta sosiopaatilta, mita ei voinut sanoa ihan kaikista muista harrastajista. Kunnon punaniska-alueella kun ollaan, niin toki lauantaita oli tullut viettamaan myos ryhma aktiiviharrastajia, joilla oli automaattiaseet ja maastopuvut omasta takaa. Tottakai meidan piti ottaa matsia heita vastaan. Hienoa loytaa itsensa tusinan oman elamansa terroristin piirittamana. Siina paasi ihan kuvaaviin fiiliksiin. Tajusi myos, miten vahan fyysista kipua aikuinen ihminen joutuu yleensa kestamaan. Toista oli silloin, kun rakkaan Joose-veljen kanssa pieksettiin toisiamme harva se paiva. Golden days...
Jotenkin ravisuttavaa oli kuitenkin se, etta tallaisen puunhalaajankin autonominen hermosto antoi ihan kunnon vasteet aina, kun onnistui lasayttamaan kuulan jonkun ahteriin. Ei oo kovin vaikeeta ymmartaa, etta ihmiset jaa koukkuun kaikkiin sadistisiin tietokonepeleihin. Ja sen tutkimusnayton valossa, mita aggressiivisuudesta on, ja mista vauhkosin aiemmassa kirjoituksessakin, niin oli erityisen mielta ylentavaa nahda parikymmenta 5-vuotiasta siella aseet olalla. Toi on just helpoin tapa kasvattaa tasapainosia yksiloita.
Etta taas tuli karaistuttua! Huomenna sitten jannitellaan, minkalaisen presidentin tasapainoset kansalaiset itselleen valitsee. Espanjanopettaja ilmoitti muuttavansa maasta jos Romney voittaa, eika taida olla ainoa talla kampuksella. Samainen opettaja valisti minua viime viikolla aamiaispoydassa Suomen kunnallisvaaleista ja perussuomalaisten odotettua vaatimattomammasta menestyksesta. On se hyva, etta joku niitakin seuraa. Samassa keskustelussa halusi myos tietaa, miten Suomen paaministerin nimi lausutaan, mita jouduin miettimaan noin puoli minuuttia, ei ihan ollut kielen paalla etta kukas se nyt olikaan. Etta sellainen yleissivistyksen taso loytyy.
Naihin hapeallisiin tunnelmiin on hyva lopettaa talta illata. Pidetaan peukut pystyssa, etta huomenna jengi ymmartaa oman parhaansa. Palataan taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti