Terveysriski nimeltä college.

Pitäis varmaan lukea espanjan läksyjä mutta on sellainen laiskanlupsakka olo, jonka vallassa on hyvin vaikeaa sisäistä mitään, joten jää myöhemmälle. Eikä motivaatiokaan ole kuosissaan, koska sanasto käsittää käytännössä pelkästään koulusanastoa, jo kolmannen kappaleen verran. Miettikää, en osaa vielä tilata ravintolassa, kysyä reittiohjeita tai kommentoida säätä, mutta nyt on kirjantekijän mielestä keskeisintä opetella kaikki mahdolliset kouluaineet. En tiedä, mikä on koira tai kauppa tai omena mutta onneksi tiedän, että la estadística tarkoittaa tilastotieteitä.

Tää kuvaa hyvin sitä, miten naurettavan koulukeskeinen yhteiskunta tää on. Vanhemmat alkaa säästää viimeistään synnytyssalissa, että lapset pääsee hyvään kouluun. Vuosi Hendrixiä kustantaa noin 43 000 dollaria, mikä on ilmeisesti ihan tyypillinen summa. Kerrotaan se neljällä, lisätään päälle mahdollinen grad school (2 - 4 vuotta) niin voi miettiä, kuinka monta lasta vaikkapa sairaanhoitajan ja palomiehen kannattaa kouluttaa. Onneksi on olemassa se mahdollisuus, että lapsi paljastuu lahjakkaaksi jalkapalloilijaksi, golfariksi tai kuorolaulajaksi, silloin voi saada stipendin, joka kattaa kaikki kustannukset. Vieläkö joku ihmettelee, miksi nää jenkit on niin sekopäitä harrastustensa kanssa? Sillä voi korvata myös puuttuvan akateemisen lahjakkuuden. Eilen kuulin taas, miten lacrosse-joukkuetta halveerattiin, koska heillä on ilmeisesti kaikkein alimmat keskiarvot täällä. Kun sanoin että hei nyt oikeesti loppuu tuo naurettava paskanpuhuminen niin kaikki oli aivan varmoja, että mulla on jonkun pelaajan kanssa jotain juttua (en tunne ketään heistä), koska miks kukaan muuten niitä hölmöläisiä puolustaisi.

Se, mikä kavahduttaa tässä systeemissä, on se, että se kannustaa luomaan uraa nk. ruskean reiän ritarina. Päästäkseen hyvään kouluun ihmispolon täytyy mm. saada aiemmilta opettajilta tarpeeksi ylevä luonnehdinta persoonastaan. Koska jouduin kirjoittamaan itselleni suosituskirjeet päästäkseni tähän ohjelmaan, hain mallia netistä ja löysin aivan poskettomia kirjeitä. Tässä vapaasti suomennettu otanta esimerkkikirjeestä, jonka lukion rehtori voisi kirjoittaa collegea varten:

       "Carrie Youstis on poikkeuksellinen nuori nainen. Lähes kaikki tuntevat hänen pistämättömän älykkyytensä, ylevät tavoitteensa, tanssitaitonsa ja ystävällisyytensä; itseasiassa, hän on tavallaan legenda kotikaupungissaan -- mutta harvat tuntevat ne vaikeudet, joita Carrie kohtasi lukiovuosinaan. 
       Carriella oli ystävä nimeltä Kaya -- 10. luokalla Carrie kuuli Kayan kärsivän harvinaisesta degeneratiivisesta sairaudesta. Se oli edennyt loppuvaiheeseen, hän sai kuulla, muttei itkenyt. Hän ei miettinyt hetkeäkään, miten tämä vois vaikuttaa häneen. Hän yksinkertaisesti soitti minulle, rehtorilleen, voisiko olla poissa koulusta muutaman päivän. -- Ennen kuin hän laski luurin, Carrie pyysi minua rukoilemaan ystävänsä puolesta ja sanoi "Voin jatkaa elämääni ilman Kayaa -- mutta miten hänen äitinsä jaksaa? Kaya on hänen ainut lapsensa." Olin niin vaikuttunut siitä, että Carrie ajatteli kaikkia paitsi itseään. Mikä kypsyys. --" Tarkistin vielä ja Trilbyn mukaan ihan on autenttisen oloinen. Eissssaakeli...

Pari kaveriani käy täällä pre-med eli lääkikseen valmentavia opintoja ja aikovat sitten varsinaiseen lääkikseen (4 v). Ei riitä, että he tahkoavat täällä kemiat ja biologiat huippuarvosanoin vaan pitää olla myös näyttöä jonkinlaisesta johtajaluonteesta, yleisnerokkuudesta ja pyhyydestä. Tämän vuoksi porukka perustaa huipauskerhoja, käy partiossa ja opettaa kuuroja oravia lukemaan. On ihan sama, vaikka olisit miten hyvin pärjännyt koulussa, jos tämä osio ei ole tarpeeksi vaikuttava niin voit heittää hellät hyvästit maineikkaille opinahjoille, jotka voivat valita opiskelijansa paitsi objetiivisten koetulosten myös tarkoinrakennettujen imagojen perusteella.

En tiedä, mitä Veasey Hall Council tekee, tai miksi kukaan haluaisi aikaansa sellaiseen tuhlata, mutta saa sillä yhden lisärivin CV:een.

Koska arvosanat kertoo ihmisestä kaiken oleellisen, ei ole vaikea ymmärtää, minkä takia jengi tärisee ennen pistokokeita, nauraa opettajan pseudohauskoille vitseille ja täyttää luokan etuosasta alkaen. Sen lisäksi kannattaa käydä puhumassa mukavia myös luokan ulkopuolella, opettajilla on ihan merkitty tietty aika päivästä, kun tällaiseen kanssakäymiseen rohkaistaan. Hieman olis meikäläisellä tyhmä olo mennä varta vasten heittämään läppää jonkun toimistoon ja tuhlaamaan molempien aikaa. Mutta tottakai jengi menee. En tiiä, mitä ne siellä jauhaa mutta haluaisin kyllä olla kärpäsenä katossa.

Sanomattakin selvää, että se, minkä collegen on käynyt, on erittäin keskeinen osa identiteettiä. On hyvä hankkia myös vähintään tusina erilaisia vaatekappaleita, joissa komeilee koulun nimi, niin asia tulee selväksi myös niille, joille ei pääse sitä itse kertomaan. Keskeisessä osassa on myös näissä laitoksissa lymyävät sisar- ja veljeskunnat, joita Hendrixissä ei kuitenkaan ole. Noihin päästäkseen pitää läpikäydä enemmän tai vähemmän nöyryyttäviä koettelemuksia. Ja kuulemma ihan oikeasti on niin, että sitten kun on päästy ineen niin sitten hengataan pääasiassa vain oman sisar- tai veljeskunnan kesken ja nokkimisjärjestys on tarkka. (Myöskin high schoolissa ihan oikeasti on niin, että kaikki tietää, ketkä on suosiossa ja sitten ei todellakaan mennä niiden pöytään istumaan jos ei itse kuulu tähän poppooseen. Luulin aina, että tää ois vain amerikkalaisen elokuvateollisuuden dramaturgisista syistä ylläpidetty myytti, mut ei kuulemma.)

Tällainen eriskummallinen järjestelmä, jossa on mukana valtavasti rahaa, vallankäyttöä ja sosiaalista stigmatisaatiota ja eriarvoistamista, pysyy keskeisenä osana amerikkalaisuuden kokemusta todennäköisesti vielä kauan. Koulutettavien määrän lisääntyessä kilpailu parhaista paikoista tulee tiukentumaan entisestään. Jos kaikkien ei tarvitsi koko ajan hermoilla arvosanoista, CV:sta ja opettajien miellyttämisestä, tai lukukausimaksujen maksamisesta, niin porukka olis todennäköisesti aika paljon luovempaa, rennompaa ja käyttäis enemmän omia aivojaan. Ja pitäis lomaa enemmän kuin 2 viikkoa vuosittain. Tämän surkuhupaisan järjestelmän mielekkyyden tiivistää myös yhden meikäläisen lempielokuvan Will Huntingin päähenkilö kouluttaessaan harvardilaista teeskentelijää baarissa: “You blew 150 000 on an education you could have gotten in $1.50 in late fees from the library.”

B+ loppukokeesta...

Pitänee lähteä sinne kirjastoon kuitenkin, jospa joltain liikenisi mulle vaikka Ritalinia menestystä siivittämään. Palataan taas!