Mitä amerikkalaisilta kannattaa oppia?

Viime päivinä olen ollut jopa poikkeuksellisen onnellinen, en tiedä, miksi näin juuri nyt, mutta en valita! Jotenkin se kai välillä vain iskee avokkaalla molemmille poskille, elämä, ja sitä havahtuu tavallistakin selvemmin näkemään, miten oikeuttamattoman onnekas on kun saa vaan elää ja mennä mielensä mukaan tällä planeetalla ilman huolia ja vaan mietiskellä jotain tekosyvällisiä ajatuksia.

Noh, mutta nyt asiaan. Monissa aiemmissa kirjoituksissa olen keskittynyt havaitsemiini epäkohtiin tässä yhteiskunnassa, varmaankin koska se on helppoa. Kun vetää yksityisautoilua inhoavana kasvissyöjänä täällä kerskakulutuksen ja kapitalismin kehdossa, jossa suurin osa ihmisistä ei koe mielekkääksi kierrättää esim. mitään, ei kritiikin aiheita ole kovin vaikea poimia. Perusärsyttävänä ihmisenä myös mieluusti keskustelen näistä epäkohdista jenkkikavereiden kanssa, ja mainostan suomalaisesta hyvinvointivaltiomallia ikään kuin se olisi oma keksintöni. Ihmiset on yleensä aika yllättyneitä meidän järjestelystä, vastauksissa toistuu samat teemat: "Aah, Suomi on sosialistinen valtio?" Ja oma suosikkini: "Mutta ei missään muualla maailmassa ihmisillä ole tällaista vapautta!" Toistaiseksi kukaan ei ole pystynyt tyydyttävästi perustelemaan tuota mitenkään, koska ei tarvitse, tämä on itsestäänselvyys.

Nyt pyydettiin kuitenkin kirjoittamaan asioista, jotka on amerikkalaisessa kulttuurissa erityisen hyvin. Relevantti pyyntö. Ongelma on se, että kaikki hyvyys ja huonous on niin kontekstiriippuvaista. Minun on välillä vaikea löytää amerikkaisesta kulttuurista asioita, joita erityisesti ihailen, mikä johtuu siitä tosiasiasta, että tässä yhteiskunnassa vain arvostetaan paljolti erilaisia ominaisuuksia, kuin mitä minä oman kulttuuritaustani vuoksi olen tottunut arvostamaan. Kiinnostuskiikarit suunnataan ammatteihin, varallisuuteen, kovaan työntekooon, johtajuuteen, kilpailuun, ja omistamiseen. Takana leijuu ajatus, että jokainen voi lähtökohdistaan riippumatta tehdä elämästä mieleisensä. Elämä on taisteluareena ja sellaisena vapaa kaikille yrittäjille, ja kilpailun ajatellaan tuovan esille yksilön parhaat piirteet. Mahdollisesta epäonnistumisesta on myös itse kannettava vastuu. Ero ajattelussa on huikea verrattuna pohjoismaiseen malliin, jossa perustavana ajatuksena on, että elämää ei voi hallita, ja kaikkea sattuu, mutta valtion tulee huolehtia niistäkin, joille sattuu.

Amerikkalaisella unelmoinnilla on luonnollisesti monia hyviä puolia. Väestö on tavoitteellisempaa, lannistumattomampaa ja uskoo itseensä enemmän. Erityisesti amerikanenglannille tyypillisiä ovat meiltä pääosin puuttuvat ja kömpelösti suomentuvat self-termit, kuten self-efficacy (kompetenssi suorittaa tehtäviä, saavuttaa tavoitteita), self-help (itsehoito, usein tarkoitetaan psykologista itsehoitoa) ja self-actualization (kyky elää elämä täysin hyödyntäen koko potentiaalinsa).  Jenkit menivät kuuhun, tekivät ensimmäisen sydämensiirron* ja keksivät joutessaan laserin, kuplamuovin ja gammakameran. Yhdysvallat on toistaiseksi maailman johtava suurvalta. Nobelin palkinnon on kantanut kotiin 331 amerikkalaista ja voin vakuuttaa, että kyse ei ole ylivoimaisesta älykkyydesta, muttei todennäköisesti selity pelkästään väkiluvullakaan. Meillä tykätään puhua suomalaisesta sisusta mutta taidetaan kyllä jäädä kakkoseksi siinä kategoriassa.

Ikävästi on kuitenkin niin, että jokaista onnistujaa kohden on tuhansia vähemmän onnekkaita, joita kyseiset saavutukset eivät välttämättä kovin paljoa lämmitä. Vuonna 2010 rikkain prosentti omisti 34.5 % kaikesta varallisuudesta (ja rikkain kymmenen prosenttia 74.5 %), köyhin väestöpuolisko omisti 1.1 %**. Tämä mahdollistaa sen, että tässä maassa on edelleen tehoton ja epäreilu koulujärjestelmä ja umpipaska terveydenhuoltojärjestelmä. Ja koska rikkain prosentti on se, joka käytännössä käyttää päätösvaltaa kansallisella tasolla, ei ole syytä olettaa, että asiat tulee lähitulevaisuudessa hirveästi muuttumaan.

On kuitenkin muutamia asioita, jotka jenkit (tai ainakin nämä etelävaltiolaiset) ovat tajunneet, missä me suomalaiset ilman hyvää syytä kompuroidaan jatkuvasti. Ensinnäkin, ei ole vaarallista olla tuntemattomille ihmisille ystävällinen. Kadulla kävellessä voi katsoa vastaantulijaa silmiin, hymyillä, jopa tervehtiä (!) vierasta ihmistä.  Tuntemattomankin kanssa voi myös vaihtaa coolisti pari sanaa ilman suurta vaaraa, että toinen luulee, että yrität jotain tai olet humalassa. Uskon, ettei mitään kovin pahaa tapahtuisi, jos tämä tapa leviäisi suomalaiseenkin väestöön. Toisia voi myös kehua ilman välitöntä kuoleman- tai kasvojen menettämisen vaaraa, ja kyllä, myös niitä tuntemattomia. Meillä on totuttu luokittelemaan tälläinen käytös automaattisesti teennäisyydeksi, ja oma tympeys oikeutetaan sillä ajatuksella, että minähän en kettään ruppee mielistelmään. Näkökulma toki tuokin, mutta tuottaa paljon vähemmän hyvää mieltä.

Samoin avun tarjoaminen on täällä niin arkipäiväistä, että siitä puuttuu täysin se riskin ottamisen meininki, jonka suomalainen väestö usein tähän toimintoon liittää: Entä jos se luulee, että mä rupeen jatkuvasti auttamaan sitä tässä? Entä jos se luulee, että mä oon jotenkin ihastunu siihen? Entä jos se kiusaantuu eikä oikeesti halua mun apua mut ei osaa kieltäytyä ja sit tulee tosi vaivaantunu tilanne? Parempi jättää sikseen... Täällä tällaset ei pelota, koska on totuttu auttamaan toisia ja tiedetään, että suurimmassa osassa tapauksissa tarjouksia ei edes tarvitse panna täytäntöön. Esimerkkinä vaikka se, kun pari päivää sitten olin kävelemässä sellasilla huudeilla, jossa ei ollut kävelyteistä tietoa, niin kahdesti joku pysähtyi kysymään, että tarvitsenko kyytiä. Ja ei, ei ollu mitään ilmiselviä hyypiöitä kyseessä, toinen oli köyhänoloinen äiti kahden lapsensa kanssa ja toinen vaarattoman näköinen keski-ikäinen mies. Ilmeisesti olettivat, että olen elämän rajusti kolhima yksilö, koska onhan käveleminen ihmiselle melko luonnoton tila.

Mitä mä valitan, onhan täällä näitä kävelyteitä...

Ja ei pidä unohtaa yhtä hienoa seikkaa täkäläisissä: he osaavat tanssia! Tai ainakin haluavat. Siis selvinpäin! Suomalaisista vähemmistö kykenee tanssilattialle edes kolmen promillen humalassa. Sovitaanko, että tämä muuttuu siihen mennessä kun meikä palaa Suomeen? Mallia voi ottaa vaikka näistä 10 minuutin kirjastoraveista, taltioitu loppukoeviikolla vuonna 2008, eli meikäläistä turha hakee tuolta. Palataan taas!

* Sori, väärä tieto. Jenkki Norman Shumwayta "pidetään sydämen siirron isänä", ja hän teki ensimmäisen Amerikan mantereella suoritetun sydämensiirron 1968. Ensimmäinen sydämensiirron teki eteläamerikkalainen Christian Barnaard 1967. Tämä tieto oli kuitenkin unohtunut meikän Health & Wellness -kurssin oppikirjasta...
** Congressional Research Service: An Analysis of the Distribution of Wealth Across Households, 1989-2010